 |
Candy Candyä
|
Candy Candyä on julkaissut aikojen saatossa useampi yritys, ja näillä firmoilla on ollut eriäviä näkemyksiä siitä, kuinka monelle kasetille jaksot jaetaan. Tästä syystä Candy Candy -kasettien lukumäärä vaihtelee julkaisijoiden kesken, vaikka jaksojen kokonaismäärä pysyykin samana (35). Hommaamani Candyn yhdeksäs kasetti osoittautuikin Viihdemestan julkaisemaksi versioksi, jonka kolmesta jaksosta kaksi löytyy jo Backlundin kahdeksannelta kasetilta, joten päätin olla rippaamatta tuota kasettia ja odottaa kunnes saan Backlundin version ysikasetista.
Ihan ilman julkaisuja ei kuitenkaan tarvitse jäädä, sillä lisäsin kahdesta Candy Candy -lyhytelokuvasta koostetun Candy Candy Specialin ladattavaksi.
Candy Candy
|
|
 |
Erämaan Kutsu
|
Jack Londonin samannimiseen klassikkoromaaniin perustuva Erämaan kutsu kertoo tarinan kotoaan kaapatusta Buck-koirasta, ja sen eloonjäämiskamppailusta kultaryntäyksen aikaisessa Pohjois-Amerikassa.
Tässä Hopeanuolen luvatussa maassa on aina tilaa hyvälle koira-animelle, ja sitä Erämaan kutsu kiistatta on. Olen ymmärrettävistä syistä johtuen katsellut reilut määrät suomianimea viime viikkoina ja täytyy sanoa, että tämä teos naulitsi näytön ääreen huomattavasti keskimääräistä perusdubbia tehokkaammin. Hyvä tarina ja toteutus, suosittelen katsomaan.
Vuonna 1990 ilmestynyt Erämaan kutsu ei ole ainoa Jack Londonin teoksesta tehty animesovitus, joka on löytänyt tiensä kauppojen hyllylle Suomessakin. Vuonna 1993 nimittäin julkaistiin Londonin Susikoira-romaaniin perustuva anime nimeltä Valkohammas. Tätä kasettia minulta ei ikävä kyllä löydy... vielä.
Erämaan Kutsu
|
|
 |
Macross - Maailman isoin taistelukone
|
Avaruusdraamaa 80-luvulta. Macrossin alkuperäisestä tv-sarjasta kokoonparsittu elokuvaversio, joka tunnetaan myös nimellä Macross - Do You Remember Love.
Tämä Suomessa julkaistu versio on tekstitetty suomeksi ruotsinkielisen dubin päälle. Myös laulutkin on dubattu, joten pääsette(/joudutte) kuulemaan ruotsinkielisen version elokuvan animeklassikoihin kuuluvasta nimikkobiisistäkin. Tekstityksen laatu ei ole aivan ykkösluokkaa, sillä typoja ja muita virheitä riittää. Elokuva on alun perin julkaistu 16:9-formaatissa, mikä tarkoittaa mustia palkkeja vhs-version kuvan ylä ja alalaidassa, jotka yritin parhaani mukaan cropata pois mkv-julkaisusta.
Macross - Maailman isoin taistelukone
|
|
|
Sivut avattu!
|
Mielessäni oli jo pitkään kytenyt ajatus anime-vhs-kokoelmani siirtämisestä digimuotoon ennen kuin kasetit lahoavat hyllyyn, ja muutama viikko sitten sain kerättyä tarpeeksi viitseliäisyyttä kasaan, että virittelin videot tietokoneeseen kiinni ja aloin tallentaa kasettivuorta koneeni kovalevylle. Seuraavat pari viikkoa sitten menikin videoita tallentaessa ja enkoodaillessa, ja siinä touhutessa aloin miettiä mahdollisuutta jakaa jo unohtuvaa vhs-perintöä netin välityksellä muillekkin. Ajattelin ensin uppia animet vain julkisille torrent-trackkereille, mutta päädyin lopulta tähän tietokanta-tyyliseen ratkaisuun, joka samalla toimii itselleni listana siitä, mitä kasetteja kokoelmassani onkaan. Julkaisukanava on tässäkin mallissa The Pirate Bayn julkinen torrent-trackkeri.
Mielenkiintoista on myös odotella älähtääkö joku oikeuksienomistaja vhs-rippien levittämisestä. Varmuuden vuoksi jätin listaamatta torrentit näihin 2000-luvun tuotoksiin, joiden franchise elää ja voi hyvin nykyäänkin, eli lähinnä Pokemonit, Digimonit ja kumppanit. Myös julkaisut, joista löytyy dvd-versio, olen jättänyt uppimatta, esim. Hopeanuoli.
No, joka tapauksessa tervetuloa suomenkielisten anime-vhs:ien mielenkiintoiseen maailmaan :)
Ps. Sivuilla saattaa esiintyä purkkakoodista johtuvia bugeja.
|
|