 |
Pieniä päivityksiä näin kesän ratoksi
|
Enpä olekaan pitkiin aikoihin lisäillyt mitään uusia kasetteja ladattavaksi, joten voisi vaikka muutaman tähän väliin laittaa.
Vaikka nettiin uppiminen onkin ollut laiskanpuoleista, kasettikokoelmat ovat karttuneet tasaista tahtia nyt kesän aikana, joten rippaamista odottelevien kasettien vuori alkaa olla jo vaarallisen korkea. Mutta eiköhän se siitä ala huveta, kunhan pahimmat kesäkiireet alkavat väistyä.
Liisa Ihmemaassa 3 Peter Pan 1&2 Seikkailumetsä 4
|
|
 |
Uusi osoite & Candy Candyä
|
Edellinen palveluntarjoaja ei oikein tykännyt linkeistä torrent-tiedostoihin tai Pirate Bayihin, joten vaihdoin hollantilaiseen palveluntarjoajaan, jonka käyttöehdot eivät kiellä tällaista toimintaa. Menetin kuitenkin .net-osoitteen hallinnan, joten tästä lähtien sivut löytyvät www.puhummesuomea.com -osoitteesta.
Uudelleenavaamislahjana pari kasettia Candy Candyä.
Candy Candy
|
|
 |
Poika ja valkoinen valas
|
On ollut melko hektistä viime aikoina, joten päivittely on jäänyt vähemmälle. Sain kuitenkin hankituksi jälkimmäisen osan Poika ja valkoinen valas -animesta, joten nyt on elokuvan molemmat osat nätissä paketissa.
Lisäsin myös tietokantaan läjän Muumi-kasetteja, joita on tullut kirppiksiltä osteltua. Koska Muumeja on saatavilla myös dvd:inä, en ole ripannut niitä torrenteiksi.
Poika ja valkoinen valas
|
|
|
Animen ja animen ero
|
Kävin taas viime viikolla kiertelemässä paikallisilla kirppareilla ja sotasaaliiksi tarttui eräs mielenkiintoinen tapaus.

Sitä tietenkin olettaisi vhs:iä ostaessaan, että kansikuva vastaisi kasetin sisältöä, mutta Suomen animejulkaisijoiden laadunvalvonnan tuntien en ole kovinkaan yllättynyt tällaisista "pikku" kömmähdyksistä. Olin jo nakkaamassa kasettia menemään, mutta ajattelin ottaa ensin hieman tarkemmin selvää ostamastani nauhasta.
Kasetin Saapasjalkakissa ei siis ollut japanilaisen Enoki Filmsin tuotantoa vaan kuului yhdysvaltalaisen Rankin/Bassin 70-luvulla julkaisemaan lukuisia satuklassikoita käsittäneeseen Festival of Family Classics -animaatiosarjaan. Rankin/Bass ei tosin tuottanut animaatiota itse vaan teetätti sen muualla, ja Festival of Family Classicin animoinnista vastasikin Mushi Production, tuo itsensä Osamu Tezukan perustama animaatiostudio, joka tunnetaan esim. sellaisista animeista kuin Astroboy, Ashita no Joe ja Kimba the White Lion. Rankin/Bassilla oli muutenkin tapana teettättää animaationsa Japanissa, ja esimerkiksi firman vuonna 1966 Toei Animationin kanssa tekemä The King Kong Show (Kingu Kongu 001/7 Oyayubi Tomu) oli kaikkien aikojen ensimmäinen amerikkalais-japanilainen animesarja.
Mutta voiko Rankin/Bassin Saapasjalkakissaa pitää animena? Kyseisen tuotoksen animaatio on toki japanilaisten kynistä lähtöisin, mutta sitä ei ole koskaan esitetty Japanissa, eikä sen animaatiotyylistä löydä "animepiirteitä" nimeksikään. Minun on vedettävä johonkin raja, mitä sarjoja tietokantaani lisään, ja tähän se on mielestäni hyvä asettaa. Eli päästäkseen näille sivuille:
1) Kasetin on oltava Suomi-julkaisu 2) Animaation on oltava japanilaisten tai japanilaisen firman tekemää 3) Anime on julkaistu/esitetty Japanissa
Eli ei Saapasjalkakissaa tällä kertaa. Kannessa komeillut Enoki Filmsin versio olisi kyllä kelvannut, mutta ei niin ei. Ilman satuklassikkoja ei kuitenkaan tarvitse jäädä, sillä tarjolla olisi Enoki Filmsin Peukaloliisaa Finnkinon julkaisemana.
Peukaloliisa
|
|
 |
Patlabor ja sekailisia päivityksiä
|
Tällä kertaa lista karttuu neljällä kasetilla. Castlen 90-luvun loppupään animejulkaisuihin kuuluvan ensimmäisen Patlabor-elokuvan lisäksi tarjolla olisi Belle & Sebastianin ja Eukko Pikkurillin ykköskasetit sekä Lady Oscaria.
Patlabor - Mobile Police Belle ja Sebastian Lady Oscar Eukko Pikkurilli
|
|